Toimintakertomus 2018
Säätiö on sijoittanut paikallisiin tuulivoimayhtiöihin TuuliSaimaa Oy:öön ja LähiTuuli Oy:öön osakepääomana 0,5 miljoonaa ja pääomalainana 0,6 miljoonaa euroa. Aurinkoenergian käyttöä edistävään GreenEnergy Finland Oy:öön on sijoitettu pääomalainaa 50.000 euroa. Näillä sijoituksilla on tarkoitettu tukea myös säätiön perustehtävän toteutumista. Sijoituksissa ei tapahtunut muutoksia tilikauden aikana. Sijoitusomaisuudesta kertyi vuonna 2018 kokonaistuottoina miljoona euroa. Tuotot metsästä kasvoivat suojelukorvauksesta tehdyn 96.804 euron tuloutuksen vuoksi. Nettotuotto kulujen jälkeen oli 0,6 miljoonaa euroa. Suurin sijoitustoiminnan kuluerä oli yhtiövastikkeet 0,4 miljoonaa euroa. Vuotuinen juokseva nettotuotto ilman arvon muutoksia oli 4,2 prosenttia sijoitusten tasearvoihin verrattuna. Säätiö omistaa kokonaan Asunto Oy lappeenrannan Tykin ja Kiinteistö Oy Pietarintien osakekannat. Säätiö on pantannut Kiinteistö Oy Pietarintien vastuiden täytevakuudeksi asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, joiden tasearvo on yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. Konsernitilinpäätökseen on sisällytetty molemmat tytäryhtiöt. Kiinteistö Oy Pietarintien osakkeet muodostavat säätiön toiminnalle suurimman riskin. Liikehuoneistoihin ei saatu tilikauden aikana uusia vuokralaisia. Säätiön tilinpäätös 31.12.2018 Säätiön taseen loppusumma on 15.344.253,83 euroa ja oma pääoma 15.295.119,46 euroa. Tilikauden alijäämä on 145.498,16 euroa. Alijäämä johtui avustuskulujen ennakoitua suuremmasta kasvusta sekä arvopapereiden arvonalentumisesta tehdystä 135.903 euron kulukirjauksesta. Tilinpäätöksessä on luovuttu sijoitusomaisuuteen kuuluvien arvopapereiden arvostamisesta käypiin arvoihin ja palattu kirjanpitolain pääsäännön mukaiseen arvostamiseen. Arvopaperit on siten tilinpäätöksessä kirjattu hankintamenoon tai sitä alempaan markkina-arvoon.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=