Vuosikertomus 2016

2017 – 2019 järvilohen luontaisen elinkierron palauttamista koskevaan jatkohankkeeseen. Linnea Tuuliaisen rahastosta myönnetyt avustukset: 1. NST-Lappeenranta ry, vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminta, 1 000 euroa. 2. Helsingin Pelastakaa Lapset ry, Eväitä elämälle –ohjelman liittyvä koulukirjojen hankinta vähävaraisille lapsille, 2 000 euroa. 3. Pelastakaa Lapset ry, vähävaraisten lasten harraste- ja koulukulut, 5 000 euroa. 4. Kirkon Ulkomaanapu, Syyrian pakolaislasten koulutus, 5 000 euroa. 5. Etelä-Saimaan A-kilta ry, syrjäytyneiden leiri- ja retkitoiminta 2017, 10 000 euroa. 6. Elämäni Sankari ry, kouluissa tehtävä päihdevalistustyö 2017, 15 000 euroa. 7. Lemin musiikkiyhdistys ry, musiikkijuhlien ilmaiskonsertit vanhuksille 2017, 7 000 euroa. 8. Lemin musiikkiyhdistys ry, laululava ja nuorison aktivointi 2017, 5 000 euroa. Rahaston pääoma 1 015 580,75 euroa on esitetty omana eränään säätiön omassa pääomassa. Pääomassa ei ole tapahtunut muutoksia tilikauden aikana. Varat sisältyvät säätiön sijoitussalkkuun. Sijoitustoiminnan ylijäämästä ennen avustuksia kohdistetaan pääomien suhteessa noin 7 prosenttia Linnea Tuuliaisen rahaston avustuksiin. Säätiön ja rahaston välillä ei ole ollut liiketoimia. Varainhoito Säätiön tarkoitus on toimia ikuisesti ja se tekee periaatteessa vain pitkäaikaisia sijoituksia. Sijoitustoiminnan tavoitteena on kerryttää vuotuista tuottoa riittävä määrä perustehtävän toteuttamiseksi. Yhtä tärkeänä toisena tavoitteena on varojen reaalisen arvon säilyminen. Sijoitustoiminnassa on metsäsijoituksilla korostunut merkitys, koska metsäluonnon hyvä hoito ja suojelu tukevat säätiön perustarkoituksen toteutumista. Metsäsijoituksille on sen vuoksi vahvistettu omat periaatteet.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=